Tämä liike ei ole yritys viedä haitilaista kulttuuria maailmalle.
Kyseessä ei ole haitilainen liike, amerikkalainen liike tai mihinkään yksittäiseen kansakuntaan, etniseen alkuperään, uskontoon, poliittiseen filosofiaan tai kulttuuriin kuuluva liike.
Se alkaa jostain paljon yksinkertaisemmasta ja henkilökohtaisemmasta:
Kiitos.
Synnyin haitilaisjuurilla, ja se perintö tulee aina kuulumaan tarinaani. Musiikin, erityisesti Kompan, kautta haitilainen musiikkikulttuuri matkustaa luonnollisesti mukanani.
Mutta Amerikka on myös olennainen osa tarinaani.
Minut kasvatettiin Amerikassa, jossa minut koulutettiin, jossa perustin urani ja jossa sain tilaisuuksia, jotka lopulta mahdollistivat matkustamisen sen rajojen ulkopuolelle ja laajemman maailman kokemisen.
Tämä panos on tunnustettava kiitollisina.
Kun matkustin, maa toisensa jälkeen ja kaupunki toisensa jälkeen toivotti minut tervetulleeksi.
Joskus tervetulotoivotus oli merkittävä. Joskus se oli vain henkilö tervehtimässä.
Hymyä. Kättely. Aterian. Liiketapaaminen. Keskustelua. Hotellihuone pitkän matkan jälkeen. Muukalainen tarjoaa ohjeita. Perhe avaa oven. Kaupunki, jossa voin kokea toisen elämäntavan.
Jokaisesta kohtaamisesta tuli osa matkaani.
Siksi tämä aloite alkaa yhtenä taiteilijana, joka palaa elämänsä taipaleelle kiittämään ihmisiä ja paikkoja, jotka ottivat hänet vastaan matkan varrella.
En halua kertoa näille maille, millainen heidän kulttuurinsa pitäisi olla.
En halua korvata heidän kulttuuriaan omallani.
Ei viedä yhden maan identiteettiä toiseen.
Mutta sanoakseni:
Kiitos, että otitte minut vastaan.
Kiitos, että sain kokea maanne.
Kiitos, että liityit elämänmatkaani.
Henkilökohtaisesta kiitollisuudesta maailmanlaajuiseen kiitollisuuteen
Ensimmäisen luvun tulisi alkaa paikoista, joilla on aito yhteys omaan elämääni.
Nämä ovat paikkoja, joissa vierailin, asuin, työskentelin, matkustin läpi tai muistin siellä kohtaamieni ihmisten takia.
Sillä, että aitoudella on väliä.
Meidän ei pitäisi teeskennellä, että minulla on henkilökohtainen yhteys kaikkiin maailman maihin, kun minulla ei ole.
Sen sijaan aloitamme totuudesta.
Nämä ovat paikkoja, jotka koskettivat elämääni.
Ja palaan musiikin, tarinankerronnan, ystävyyden, kulttuurisen arvostuksen ja kiitollisuuden kautta kiittämään.
Mutta se on vasta alkua.
Kun tämä perinne on luotu, ympyrä voi kasvaa. Muissa maissa voi olla mukana. Muihin kaupunkeihin voi osallistua. Mukana voi olla muitakin taiteilijoita. Muut perheet voivat osallistua. Siihen voivat osallistua muutkin sukupolvet.
Lopulta alkuperäinen henkilökohtainen matka voi tulla paljon suuremmaksi:
Kansainvälinen kiitollisuuden viikko
Joka vuosi yksi viikko, jolloin ihmiskuntaa kannustetaan muistamaan ihmisiä ja paikkoja, jotka auttoivat meitä matkassamme, ja sanomaan yksinkertaisesti: Kiitos.
Musiikin kautta. Ruoan kautta. Taiteen kautta. Ystävyyden kautta. Tarinankerronnan kautta. Kulttuurivaihdon kautta. Yhdyskuntapalvelun kautta. Kättelyn kautta. Puhelun kautta. Vierailun kautta. Muistamalla jonkun, joka auttoi meitä vuosia sitten. Yhden maan kautta tunnustamassa toista. Yhden sukupolven kautta kiittäen sitä edeltänyttä sukupolvea.
Ilmaus voi muuttua. Periaate on säilytettävä: kiitollisuus.
Tuhatvuotinen perinne
Tavoitteena ei ole luoda tapahtumaa, joka katoaa, kun sen perustaja on poissa.
Tavoitteena on luoda perinne.
Sukupolveni aloittaa sen. Seuraava sukupolvi kantaa sitä. Heidän lapsensa kantavat sitä. Ja sukupolvet heidän jälkeensä jatkavat sen kantamista.
Tehtävä on yksinkertainen:
Seuraavien tuhannen vuoden ajan käytä joka vuosi viikko kiittääksesi maailmaa.
Tulevilla sukupolvilla tulisi olla vapaus mukauttaa musiikki, teknologia, kielet, kaupungit, juhlallisuudet ja osallistumistavat omaan aikaansa. Niitä ei pitäisi vaatia jäljittelemään perustajaa. Heitä pitäisi pyytää säilyttämään periaate.
Muista, mistä tulit. Muista, kuka auttoi sinua. Muista paikat, jotka toivottivat sinut tervetulleeksi. Ja kiittäkää.
Teknologia muuttuu. Musiikki muuttuu. Maat voivat muuttua. Kaupungit muuttuvat. Sukupolvet muuttuvat. Kiitollisuus ei kuitenkaan vanhene.
Kulttuurin rooli
Kutakin osallistujamaata olisi kannustettava esittelemään omaa kulttuuriaan.
Kun käymme Senegalissa, meidän pitäisi kuunnella Senegalia. Kun käymme Kiinassa, meidän pitäisi kuunnella Kiinaa. Kun käymme Meksikossa, meidän pitäisi kokea Meksiko. Kun käymme Belgiassa, meidän pitäisi arvostaa Belgiaa. Kun vierailemme Alankomaissa, meidän pitäisi arvostaa Alankomaita. Kun käymme Amerikassa, meidän pitäisi tunnustaa Amerikan panos matkalle.
Ja kun Haitia juhlitaan, myös Haitia pitäisi juhlistaa aidosti.
Kompa on edelleen osa taiteellista identiteettiäni, mutta sen pitäisi toimia yhtenä musiikillisena äänenä, joka kulkee ystävyydessä, eikä ilmoituksena siitä, että liike kuuluu Haitille.
Periaate on vastavuoroisuus:
Tuon lauluni. Jaat laulusi. Me kuuntelemme toisiamme.
Se on kulttuurivaihtoa.
Amerikan paikka tarinassa
Amerikka ansaitsee selvän tunnustuksen.
Ei pitäisi koskaan näyttää siltä, että kansainvälinen matka toteutuisi ilman sitä perustaa, joka mahdollisti suuren osan tuosta matkasta.
Minut kasvatettiin ja koulutettiin Amerikassa. Siellä rakensin uran. Se tarjosi mahdollisuuksia, joista kansainvälinen matkustaminen ja kansainväliset suhteet tulivat mahdollisiksi.
Siksi kiitollisuus Amerikkaa kohtaan ei ole alaviite. Se on osa perustajatarinaa.
Myös kiitollisuus Haitia kohtaan on edelleen osa tarinaa, koska perintö, perhe, muisti ja Kompa auttoivat muokkaamaan taiteilijaa, joka lopulta matkusteli siinä maailmassa.
Nämä totuudet eivät kilpaile keskenään. Ne kuuluvat samaan elämään.
Yksikään maa ei omista kiitollisuutta
Viime kädessä kansainvälisen kiitollisuuden viikon pitäisi kuulua ihmiskunnalle.
It should never become: “Haiti thanking the world.”
It should never become: “America thanking the world.”
It should never become: “TimTim.Live teaching the world gratitude.”
Perustustarina on yksinkertaisesti:
Yksi ihminen päätti palata ja kiittää maailmaa, joka auttoi muokkaamaan hänen elämäänsä.
Sitten hän kutsui muitakin tekemään samoin.
Näin jostakin henkilökohtaisesta voi tulla universaalia.
Perustajan lupaus
En voi henkilökohtaisesti kiittää jokaista ihmistä, joka on auttanut minua. En voi vastata jokaiseen kädenpuristukseen. En muista kaikkia kasvoja. En voi käydä uudelleen jokaista keskustelua.
Muistan kuitenkin, mitä kohtaamiset tarkoittivat.
Ja voin luoda jotain, joka sanoo minun puolestani: en unohtanut.
Maille, jotka ottivat minut vastaan: Kiitos.
Kaupunkiin, jotka toivottivat minut tervetulleeksi: Kiitos.
Amerikkaan, joka antoi minulle mahdollisuuksia rakentaa elämää, luoda uraa ja matkustaa: Kiitos.
Haitille, jonka perintö ja musiikki pysyvät taiteellisella äänelläni: Kiitos.
Tuntemattomille, jotka hymyilivät: Kiitos.
Ihmisille, joiden nimiä en enää muista: Kiitos.
Niille, jotka vain tervehtivät: Kiitos.
Ja sukupolville, jotka perivät tämän perinteen:
Jatkakaa, olkaa hyvä.
Ei minulle. Ei yhdelle maalle. Ei yhdelle kulttuurille. Mutta inhimillisyydelle.
Tuhatvuotinen toimeksianto
Kerran vuodessa, viikon ajan, muista.
Muista ihmiset. Muista paikat. Muista mahdollisuudet. Muista ystävällisyys. Muista matka.
Sano sitten: Kiitos.
Kun sukupolvesi on valmis, anna se vastuu seuraavalle.
Tuhat vuotta.
Ja ehkä, kun nuo tuhat vuotta ovat ohi, toinen sukupolvi päättää, että kiitollisuus ansaitsee toiset tuhat.